Huoh, menipä kauan ennen kun sain taas aikaiseksi kirjoittaa tänne. Syynä ei todellakaan ollut se, etteikö ollut aikaa, tai se etten olisi ehtinyt tehdä käsitöitäni eteenpäin. Yksinkertaisesti taisin vain unohtaa. Hävettää myöntää, mutta ehdin jo ajatella, että pitäisikö poistaa koko blogi. Annan kuitenkin tälle vielä uuden mahdollisuun! =)

Viime viikolla aloitin tekemään itselleni lapaset ja hujauksessa ne olivatkin jo samana iltana valmiit. Joskus sitä vaan innostuu, eikä tajua ajan kulua. Lapasista tuli ihan kivat, lanka oli kirjavaa (Novita Karuselli, sellainen sinisävyinen), mutta jotenkin tuntuu ettei väri näyttänytkään valmiissa lapasissa niin hyvältä, kuin miltä se näytti keränä kaupan hyllyllä. Mutta ovat nuo lapaset olleet minulla jo käytössäkin. Harmittaa kun tapahtui semmoinen ihan typerä moka, ja toisesta lapasesta tuli vähän pienempi kuin toisesta. Kaikenlisäksi pidän enemmän siitä isommasta puoliskosta. Olin kuitenkin yllättynyt, kun sain lapasistani paljon kehuja työpaikalla ja eräs kaverini pyysi minua tekemään hänelle tuosta samaisesta langasta kaulahuivin. Tälläisenä intoilijana minä tietenkin tartuin heti samana iltana puikkoihin, mutta todellakin vaan puikkoihin, koska lanka oli tietenkin loppu. Sain vasta eilen hommattua sitä pari kerää, ja nekin kaksi upposi työhön saman tien. Täytyy huomenna hommata vielä yksi kerä, jotta saan kaulahuivin sitten mahdollisimman nopeasti kaverille valmiina. Paineita.

Muut työt eivät sitten ole oikein edistyneet. Olen niin kyllästynyt tekemään tuohon hassuun kaulahuiviini niitä pötkylöitä, ja oikeastaan en pidä koko ideastakaan enää. Pakko se on kuitenkin tehdä, kun olen ehtinyt tehdä jo niin monta pötkylää, enkä millään raaskisi heittää niitä kaikkia hukkaan. Siihen on kulunut niin paljon aikaakin ja ikävää jos se kaikki on mennyt ihan turhaan. Hermo menee myös sen palmikkolaukun kanssa ja pakko oli laittaa sekin kutile välillä jäähylle. En enää ikinä aloita tekemään montaa työtä yhtäaikaa. =( Mutta syyllinen tähänkin kaikkeen on tuo himskutin pötkylä kaulahuivi!

p.s. Olen niin pettynyt, etten vieläkään saanut lisättyä kuvia koneelleni. Olisin niin kovasti halunnut laittaa kuvan niistä lapasista.